Suomi. Venäjä idässä, meret ympäröi lännessä kainaloon asti. ja Eurooppa tuntuu kaukaiselta paikalta.
Kävin vuosia lentämällä lomamatkoilla Euroopassa ja vuokrasin autoa paikanpäältä, jolla pääsi liikkumaan kulloisenkin lomakohteen ympärillä. Eräänä vuonna sain kuitenkin päähän, että lähdenkin omalla autolla kiertämään eurooppaa ja 6.000 km myöhemmin CarHoundin idea oli syntynyt.
Autoissa lähes jokainen euroopan maa on halvempi kuin Suomi ja lähes poikkeuksetta autot ovat paremmin varusteltuja ja täysin huolto-ohjeen mukaan huollettuja. Autojen keski-ikä Suomessa on 13.6 vuotta kun useimmissa keskieuroopan maissa keski-ikä on 10 vuoden luokassa.
Eräänä sunnuntaina istuimme veljeni ja isäni kanssa alas miettimään, että miksi perinteisillä kivijalka autokaupoilla on niin vahva asema Suomessa ja mikä on suurin syy sille, että suomalaiset maksavat mieluummin autostaan tuhansia euroja enemmän, kunhan se on "Suomiauto", Saabin 900:n jälkeen aitoja Suomiautoja on ollut kovin vähän ja Uudessakaupungissa valmistettava Mercedeksen A-sarjakin sopii melko harvalle. Muutaman kahvikupin ja useamman pullan jälkene olimme tunnistaneet muutaman keskeisen syyn:
1. Luottamus pitää ansaita. Suomalaiset ovat syntyjään epäileväinen kansa, joka ei luota keneenkään enenn kuin luottamus on ansaittu.
Ratkaisumme: Meidän tiimi tutkii autot ja myymät ja meidän tiimimme varmistaa, auto on juuri sellainen kuin on luvattu. Tiimimme poliisit hoitavat selvitykset ja käytössä on viimeisimmät OBD2 skannauslaitteet.
2. Hirveä häsläys paperien kanssa. Miten auton saa reksteriin ja paljonko se lopulta maksaa.
Ratkaisumme: Me tiedämme. Ennen ostopäätöstä kaikki verot ja kulut on avattu sinunlle yksityiskohtaisesti ja iimimme omat juristit hoitavat paperityöt,
3. Mistä maasta sitä autoa nyt kannattaa edes lähtä hakemaan?
Ratkaisumme: Me tiedämme, kerro minkä auton haluat ja voimme tarjota sinulle juuri toivomaasi autoa useammasta Euroopan maasta, joista saat valita mieleisesi, toki annamme aina oman mielipiteemme parhaasta vaihtoehdosta.
4. Aina siinä maksaa turhasta, säästäisin jos hakisin itse, mutta sitten on ne paperityöt.
Ratkaisumme: Tietenkin sääsätäisit jos hakisit itse, mutta et paljon, lisäksi katso vastaus kysymykseen 2.
5. En ymmärrä itse autoista mitään.
Ei tarvitsekaan, me ymmärrmme puolestasi ja jos haluat avaamme sinulle kaikki asiat niin että sinäkin ymmärrät.
Näiden ajatusten pohjalta syntyi CarHound, palvelu, joko sopii kaikille. Voit valita palveluistamme, että osoitat meille auton ja me vain haemme sen sinulle, jolloin hoidat itse kaikki loput tai voit valita palveluistamme aina siihen asti, että toivot autoa ja me etsimme sinulle parhaan vaihtoehdon koko euroopasta ja tuomme sinulle auton kotiovellesi valmiina käyttöön. Lisäpalveluina haluamme tarjota kaikki auton ostamiseen ja omistamiseen liittyvät tavanomaisesti vaivalloiset asiat, kuten rahoituksen järjestämisen, renkaat, koirahäkit, vakuutukset, pesupassit, huollot ja kaikki muutkin autoiluun ja auton omistamiseen liittyvät palvelut. Elämäntapa-asiakkaana musitutamme sinua auton hoitoon liittyvistä seikoista aina kun ne ovat ajankohtaisia.
Tuomme Eurooppalaisen autokaupan jokaisen taskuun ja uuden auton kotiovellesi.





